torstai 6. marraskuuta 2014

Uuden alkua:)

Hiphei ja hurraa! Vihdoinkin sain aikaiseksi perustaa blogin muistikirjaksi itselleni ja toivottavasti iloksi lukijoille.

Ompelukoneet ne on laulaneet viime aikoina vaan enemmän ja enemmän aina kun olen kantoliinojen kutomiselta ennättänyt:)

Tällä viikolla tilattiin vihdoin kauan haaveilemani saumuri sekä uusi ompelukone. Peitetikkikone kotiutuikin jo eilen rakastavaan kotiin:)
Johan rupeaa työn jälki muuttumaan kun päivitetään välillä välineitä.

Lankatilaustakin laitoin vihdoin toissa iltana menemään jotta pääsen uutta loimea luomaan mahd pian. Pitäisi nimittäin muutamat kantoliinat vielä tämän kuun aikana kutoa.
Monta rautaa on siis tällä mammalla tulessa lasten ja kodin lisäksi mutta kun se käsillä tekeminen vaan on niin kivaa ettei erossa osaa pysyä kaikesta kivasta!
Tässä ensimmäisessä postauksessa esittelenkin tänään käyttöön otetut uudet liinat joissa loimena on Bockensin puuvilla-pellavaa ja kuteena toisessa tussahsilkkiä sekä toisessa mustaa puuvillaa.
 Tässä liinassa sidoksena palttina ja kuteena paksua violettia tussahsilkkiä.











 Näissä kuvissa näkee hyvin sen miten valon taittuminen muuttaa koko liinan yleisilmettä. Ei uskoisi samaksi liinaksi!
 Tässä vielä parit yhteiskuvat kummastakin liinasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti